Siirry sisältöön

Vastuullisuus on toisten huomioon ottamista

Yrityksen vastuulliseen toimintaan kuuluu toimiminen rehellisesti ja muita riistämättä. Yrityksen tulee noudattaa lakeja, säädöksiä ja hyviä tapoja. Sen pitää pystyä toimimaan ja kehittymään pitäen ympäristöön kohdistuva kuorma mahdollisimman pienenä. Markkinatoimijana yrityksen pitää olla rehellinen ja työnantajana reilu.

Vastuullisuutta monella saralla

Triolab on mukana AddLife-konsernin kaikilta yrityksiltään edellyttämässä vastuullisuusohjelmassa, jossa suurin painotus on ympäristöarvoilla. Konserni jakaa vastuullisuuden kolmeen osaan: Yrityksen tulee olla vastuullinen jakelija, joka huomioi ympäristönäkökulmat hiilijalanjälkineen tuotteiden kuljettamisessa, ihmisten liikkumisessa sekä toimitilojen käytössä. Yrityksen pitää olla myös vastuullinen markkinatoimija, jonka liiketoiminta on rehellistä, kilpailijoita kunnioittavaa ja jonka kommunikointi on avointa ja läpinäkyvää. Sen edellytetään olevan myös vastuullinen työnantaja, joka kantaa säädetyt vastuunsa ja velvollisuutensa, luo turvallisen työilmapiirin ja kohtelee työntekijöitään tasapuolisesti ja reilusti.

Ympäristöstä huolehdittava

Triolab toimii Suomen-jakelijana eri puolilla maailmaa valmistettaville tuotteille. Osa kuljetuksiin käyttämistämme rahtiliikkeistä raportoi meille, paljonko edustamiemme tuotteiden toimittaminen valmistajalta loppuasiakkaalle tuottaa hiilidioksidipäästöjä. Muiden kuljetusliikkeiden osalta arvioimme itse kuljetusten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kuljetustapaan, matkan pituuteen ja tuotteiden painoon perustuen.

Laskemme itse myös henkilökuntamme liikkumisesta (myyntikäynnit, asennukset, huollot, korjaukset ym.) ja toimitilojemme käytöstä (lämmitys, sähkönkulutus ym.) aiheutuvat ympäristövaikutukset. Kaikki tämä raportoidaan säännöllisesti emokonsernillemme, joka puolestaan koostaa ja julkaisee kaikkien yritysten ympäristötiedot.

Tuotteiden kuljetus päämiehiltä asiakkaille tuottaa suurimman osan hiilidioksidipäästöistämme. Pyrimmekin erityisesti logistiikassa pienentämään hiilijalanjälkeämme – kuitenkaan tuotteiden laatua vaarantamatta ja potilasturvallisuutta heikentämättä. Apuna ympäristöä koskevissa toimissamme on sertifioitu ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä.

Luotettavuus ja potilasturvallisuus

In vitro -diagnostiikka, johon Triolabin useat tuotteet liittyvät, on vahvasti säännelty ala. Sääntelyn tarkoitus on varmistaa, että käytettävät laitteet ja testit ovat luotettavia ja potilasturvallisuuden huomioon ottavia.

Ulkoisten säännösten noudattamisen lisäksi oma sertifioitu laatujärjestelmämme edellyttää tiettyjen mittareiden seuraamista ja häiriöihin varautumista. Esimerkiksi varastomme lämpötilaseuranta ja sähkökatkoksiin varautuminen oman generaattorin avulla varmistavat osaltaan, että asiakkaalle saapuva lopputuote on laadultaan moitteeton eikä terveydenhuollon tapauksessa heikennä potilasturvallisuutta. Jakelijana olemme vastuussa tuotteesta aina sen luovuttamiseen asiakkaalle asti.

Rehellisyys, avoimuus ja taloudellisuus

Vastuullisuus markkinatoimijana tarkoittaa lakien ja määräysten noudattamista. Korruptio on Suomessa vähäistä, mutta vastuullinen yritys myös suhtautuu asiallisesti kilpailijoihinsa ja toimii rehdisti tarjouskilpailuissa. Vastuullinen yritys niinikään kommunikoi tekemisistään asiakkailleen ja muille sidosryhmille avoimesti ja rehellisesti. Nämä toimet tuottavat samalla pitkiä ja tuloksellisia kumppanuussuhteita.

Vastuullisesti toimiva yritys pyrkii myös havaitsemaan ja ehdottamaan taloudellisesti ja eettisesti kannattavia kokonaisratkaisuja. Esimerkiksi potilaan jokainen teho-osastolla viettämä päivä maksaa tuhansia euroja. Jos jollain laiteratkaisulla voidaan lyhentää yhden ihmisen teho-osastolla oloa päivällä, säästetään tuhansia euroja – ja jos voidaan lyhentää tuhannen ihmisen teho-osastokäyntiä yhdellä päivällä, säästö on jo miljoonia euroja!

Työntekijää tuetaan

Triolabin työntekijöiden tyytyväisyyttä seurataan vuosittaisilla kyselyillä, joiden tulokset käydään läpi koko henkilökunnan kanssa. Vuoden kiertoon kuuluvat myös säännölliset, ylös kirjattavat kehityskeskustelut seurantapalavereineen. Mahdolliset vaikeat asiat nostetaan esille ja niihin reagoidaan. Kokonaistavoitteena on rakentaa turvallinen, ihmisistä huolehtiva työympäristö.

Jo uutta ihmistä rekrytoidessa pyrimme varmistamaan tulijan sopimisen työyhteisöön. Uuden työntekijän perehdytykseen käytetään paljon aikaa, ja hänelle kuvataan selkeästi, mitä häneltä odotetaan. Triolab on myös perustanut kehitystyöryhmän ja hyvinvointitoimikunnan, jotka pyrkivät tarjoamaan kaikille mahdollisuuden kehittää työtään ilman liikakuormitusta sekä verkostoitua, viihtyä ja virkistyä työkavereiden kanssa.

Vastuulliseen toimintaan yhdessä

Mikään yritys ei pelkästään päättämällä muutu vuodessa tai kahdessa vastuulliseksi. Prosessien parantaminen vaatii pitkäaikaista ja määrätietoista toimintaa. Kaikki lähtee ihmisistä, jotka haluavat muuttaa työkulttuuria suuntaan, jossa huomioidaan niin ympäristö, talous kuin toiset ihmisetkin.

Johdon pitää toki olla vastuussa, sitoutua ja näyttää suuntaa. Vastuullisesti toimiminen on kuitenkin koko yrityksen yhteinen hanke, jossa tuloksia saavutetaan vain yhdessä tehden.Jussi Kurittu

Yhteyshenkilöt